James Dashner - Poltettu maa

Ja kirjan lukemiseen ei sit menny viikkoo...

Moro taas ja hyvää uutta vuotta! Joulu sekä uusivuosi menivät aikalailla Zeldaa ja Skyrimiä pelatessa enkä erikoisemmin jaksanut tarttua yhteenkään kirjaan. Lopulta sain itseäni niskasta kiinni ja sain kuin sainkin luettua Maze Runnerin toisen osan, Poltettu maa (The Scorch Trials).

Huom! Taas jälleen: saattaa sisältää juonipaljastuksia!!!

Mace Runnerin toisessa osassa Thomas ja muut "Aukiolaiset" ovat paenneet Labyrintistä. Tyypillisesti kaikki näyttäisi olevan kunnossa, mutta pian käykin ilmi, että Labyrintti olikin vain alkusoittoa. Se olikin yksi osa suurempaa koetta.

Thomasille ja tämän ystäville käy ilmi, että heihin on istutettu vaarallinen tauti, Roihu. Toisessa kokeessa Aukiolaiset joutuvat etsimään sairauteen lääkettä. Tehtävä ei kuitenkaan ole näin helppo. Päästäkseen lääkkeen luo heidän on selvittävä vaarallisesta Poltetusta maasta, joka kätkee sisälleen monia yllätyksiä sekä salaisuuksia.

Poltettu maa oli ihan kiva lukuelämys. Se ei mielestäni ollut yhtä hyvä kuten edeltäjänsä, Labyrintti, mutta harvemmin toinen osa on ensimmäistä parempi, tai edes yhtä hyvä.

En tiedä olenko antanut tarpeeksi hyvin selville ristiriitaisia tunteitani kirjan hahmoja kohtaan. Thomas tosiaan on kunnon heppu, jonka kuka tahansa haluaisi kaveriksi. Hän on kuitenkin ällöttävän täydellinen. Aina auttamassa muita ja pelastamassa henkiä kunnon supersankarin tavoin. Thomasin ylenpalttinen inhimillisyys sekä nokkeluus tekevät hahmosta vieläkin rasittavamman. 

Olen varmaan lukenut liian monta kirjaa, joista löytyy tälläinen heppu, jotenka olen lopen kyllästynyt Thomaseihin. 

Täydellisyys ei päde vain Thomasiin, vaan aikalailla kaikkiin kirjan hahmoihin. Hahmojen sarkastisuus on ainut asia, joka tekee hahmot edes siedettäviksi. Ja sekin on suurimmaksi osaksi tavattoman tönkköä.

Hahmoista huolimatta kirja on hyvä kokonaisuus. Yllättävät juonenkäänteet saavat lukijan vaihtamaan puolta moneen otteeseen, mikä saa lukemaan kirjan loppuun. "Ei kai se vaan tappanut sitä?!" "Roaaar, miksei se tappanut sitä!?" Aikalailla noin.

Suosittelen.

4/5

Olen kirjoittanut myös sarjan ensimmäisestä osasta, Labyrintti.

Välikatsaus: Erin Hunter - Kolmikon mahti (osat 1-3)

Kolmikon mahdin kolmas osa Karkotus

Sarjan jo ilmestyneet suomennetut osat:

1. Näkö (The Sight), josta olen jo kirjoittanutkin.

2. Pimeyden joki (Dark River)

3. Karkotus (Outcast)

HUOM! Saattaa sisältää juonipaljastuksia!!!!!

Kolmikon mahti on jatkanut suomennettua tarinaansa kolme osaa. Ensimmäisessä osassa tuli selville Närhitassun, Leijonatassun sekä Paatsamatassun taustat. Kirja ei ollut mikään maailmaa mullistava lukukokemus, muttei se huonokaan ollut. Samaa ei voi todeta sarjan kakkososasta.

Pimeyden joki on suoraa jatkoa Näölle. Kolme sankariamme menestyvät koulutuksissaan. Elämä ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista. Jatkuvat rajakiistat hankaloittavat klaanien elämää. Suuri taistelu näyttäisi olevan välttämätön. Tämä tuottaa Paatsamatassulle huolia, sillä hän pystyisi estämään taistelun, jos häntä vain kuunneltaisiin. Leijonatassu on taas päättänyt uhmata soturilakia löytämällä tuttavuuden Tuuliklaanista. Kirja on siis täytetty uuvuttavalla draamalla ja ennalta-arvattavuudella. Onneksi kirja kaikesta huolimatta päättyy onnellisesti, jotta ennalta-arvattava sarjamme saa jatkoa kolmannesta osasta.

Karkotus on edeltäjäänsä parempi. Viimeinkin sarjassa tapahtuu jotain edes hieman mielenkiintoista! 

Närhitassu on jo pitkään ollut kiinnostunut muinaisista esi-isistään ja saa tilaisuuden lähteä sisarustensa kanssa ottamaan selvää näistä muinaisista kissoista. Reissuun ei kuitenkaan kuulu pelkät muinaiset tarinat vaan siihen kuuluu myös taistelu, jossa on kyse elämästä ja kuolemasta.

Siinä on Ramona, meidän oma soturikissamme...

Erin Hunter on salanimi, jota käyttää kuusi ihmistä. Voi siis todeta, että tulos ei ole hyvä, jos keittoa keittää liian moni kokki. Soturikissojen laatu alkaa muistuttaa laskevaa lehmänhäntää. Ensimmäinen sarja lumosi minut täysin. Kolmas sarja alkaa taas muistuttaa halpaa saippuaoopperaa draamapläjäyksineen. Jotakin positiivistakin löytyy tästäkin sarjasta. 

Kirjailijat ovat mielestäni miettineet juonikäännökset pitkän päälle ja ne kietoutuvat toisiinsa taidokkaasti. Mutta toisaalta juoni toistaa itseään jatkuvasti. Sama juoni, eri kissat.

Soturikissat menevät melko hyvänä välipalalukemisena. Lapsiin sekä faneihin kirjat kyllä uppoavat.

Mei Noguchi - Finlandia (2 osaa)

Finlandian ensimmäinen osa.

Näin joulun alla ajattelin kirjoittaa Finlandiasta. Mangan lukemisesta on kuitenkin kulunut jo kuukausia, joten pieni muistinvirkistys oli tarpeen.

Japanilainen Airi on pienestä pitäen rakastanut joulua ja, ketäs muutakaan kuin, joulupukkia (ja kiitos  elokuvan, Rare Exports, olen saanut tästä herrasmiehestä traumat ^^). Yläasteen jälkeen Airi päättää jättää Japanin taakseen ja suunnata kohti suomalaista "tonttuamista", Finlandiaa.

Saattaa kuulostaa yliluonnolliselta, mutta kyseessä on matkailuun ja turismiin, varsinkin jouluturismiin, erikoistunut koulu.

Noh, Airi sijoitetaan (yllätys, yllätys) suomalaiseen perheeseen, johon kuuluvat kaksi poikaa, Tuure ja Cain, jotka käyvät Airin tavoin Finlandiaa. Airi on kauhean kömpelö ja huonon suuntavaiston omaava henkilö, joten koulupäivinä tapahtuu ja sattuu kaikenlaista, ja "tapaturmat" jatkuvat vielä kotonakin. Manga rakentuu aikalailla näiden kömmähdysten ympärille, mutta samalla ne yhdistävät sekä rakentavat(?) hahmoja.

Finlandia oli lyhyt sekä suht koht viihdyttävä lukukokemus. Noguchille pisteitä erityisesti Suomen kulttuuriin, tapoihin sekä historiaan perehtymisestä. Pisteitä myös selkeästä piirrosjäljestä sekä taidokkaasta tarinankerronnasta. Vaikka manga onkin kaksiosainen, se sisältää paljon tietoja hahmoista. Ja vaikka manga onkin täyteen ahdettu, se ei ole pitkäveteinen vaan kunnon sarjakuvan tavoin hyvin viihdyttävä. Miinuksia? Airin kömpelyys on hermojaraastavaa! Vaikka manga rakentuukin näiden kömmähdysten ympärille, kyllä se rasittavaa on.

 Airi ei muuten ole millään tavalla rasittava hahmo. Hän on jatkuvasti avainasemassa koko mangan ajan. Hän on juuri se henkilö, joka saa myrtsin Cainin sulamaan ja iloiselta vaikuttavan Tuuren kertomaan syvimmistä mietteistään.

Finlandia on siis jouluinen hömppä-manga. Suosittelen shoujon, eli tyttömangan, ystäville.

3½/5

Ja hei, tietääkö kukaan, onko Cain oikeasti suomalainen tai ruotsalainen nimi? Vai onko sen alkuperä Japanista? Jäi häiritsemään...

Sofi Oksanen - Puhdistus

Olen aloitellut TET:iä, missäs muuallakaan kuin kirjastossa. Samalla olen hotkaissut Sofi Oksasen Puhdistuksen.

Puhdistus sijoittuu pääasiassa 1990-luvun Viroon, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseen aikaan. Kirja on kuitenkin jaettu viiteen osaan, joista pari sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle.
Kirja alkaa siitä, kun kirjan ikääntynyt päähenkilö, Aliide Truu, näkee ikkunastaan pihalleen ilmestyneen tytön. Käy ilmi, että tyttö pakenee erästä miestä, johon hän ei missään nimessä halua törmätä.
Vaikka Aliide epäileekin kovasti tytön sepittämää tarinaa, hän tarjoaa tytölle majapaikan.
Avun anto saattaa kuitenkin osoittautua hyvinkin kohtalokkaaksi. Tytön vierailun aikana Aliiden mieleen muistuu hänen nuoruutensa päätökset, joilla on yhteydet jopa erikoisen tytön elämään.

Aloittaessani kirjan lukemisen ajattelin Aliidesta seuraavasti: "Jipii, päähenkilö on nähtävästi ystävällinen mummeli!" Kirjan lukemisen jälkeen voin todeta olevani täysin väärässä. En ole ikinä lukenut kirjaa, jossa olisi yhtä vastenmielinen päähahmo. Vaikka Aliide onkin nuorempana kokenut kaikenlaista, hänen käytöksensä on mielestäni tavattoman itsekästä ja jopa säälittävää. Toki kirjan loppupuolella hän osoittautuu syytöksieni vastakohdaksi, mutta silti!

Puhdistus on alusta loppuun kirjoitettu todella taitavasti. Minua mielytti tavattomasti kirjoitusasun vaihtelu hahmojen ajatusten mukaan. Esimerkiksi jos hahmolla on huono olo, kirjoitusasu muuttuu itsekin kuvottavaksi. En tiedä, onko Oksanen pyrkinyt tähän, mutta kuitenkin siitä pisteet.
Kirja on kuitenkin jo itsessäänkin todella raskas mutta kuitenkin mukaansatempaava. Ei siis ole sattumaa, että kirja voittanut lukemattomia palkintoja.
Suosittelen! 5/5