Translate

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Annukka Salama - Käärmeenlumooja


Heips! Sain Käärmeenlumoojan eräältä tutultani lainaan, ja päätin lukea sen.

Käärmeenlumooja aloittaa kotimaisen nuorten fantasiasarjan. Kirja alkaa hetkestä, kun Unna skeittaa ensimmäistä kertaa elämässään. Heti ensimmäisen tempun jälkeen ihmisten päät kääntyvät. Unna on luonnonlahjakkuus!
Kuka tahansa pystyisi tekemään yhtä hienoja temppuja kuin Unna, jos omaa samanlaisen ketteryyden kuin oravalla. Unna juuri omaakin oravan ketteryyden ja kokee olevansa maailman ainut outolintu. Unnan maailma kuitenkin kääntyy ylösalaisin, kun hän tapaa mystisen Rufuksen. Rufus omaa myös eläimen voimia, eivätkä Unna ja Rufus ole maailmassa ainuita! Maailma on pullollaan näitä faunoideja.
Salaperäiseen maailmaan kuuluu myös viholliset, eikä Unnan maailma koskaan tule olemaan entisensä.

Kirjan henkilöt olivat mielestäni aika tönkköjä. Kirjailija on selvästi yrittänyt luoda erikoisista faunoideista normaaleja ja epävarmoja teinejä. Unnassa näkyy tämä todella hyvin. Hän on lahjakas nuori neiti mutta äärimmäisen epävarma ja hieman jopa ujo. Hahmo on vieraassa tilanteessa epävarma ja jopa kömpelö. Kuitenkin normaalinkin ihmisen tavoin hänkin rentoutuu, kun vaan saa tustua tilanteeseen.
Rufus on oikeastaan samanlainen hahmo kuin Unna. Hänestä saa kuitenkin hieman räväkämmän olon. Näistä kahdesta pidin enemmän varmaankin Rufuksesta. Unnan lapsellisia ajatuksia oli tavattoman uuvuttavaa ja rasittavaa lukea.
Unnan ja Rufuksen dialogeja oli todella rasittavaa lukea. Dialogit muistuttavat kovasti 12-vuotiaiden epätoivoista seurustelua, enkä itse erityisemmin nauti kutosluokkalaisten (melkein jopa söpöstä) hellyydenkaipuisen viestittelyn lukemisesta.
Päähenkilöitä enemmän pidin Rufuksen yhdestä hänen monesta kämppiksestä, Joonesta. Sivuhenkilö on rennompi kuin kirjan päähenkilöt ja mielestäni tasoittaa sopivasti kirjan siirappisuutta.

Kirja ei juonellisestikaan ole kauhean erikoinen teos. Kirjailija on laittanut liikaa tavaraa liian lyhyelle aikavälille. Alussa kirjassa on hyvä rytmi, mutta pian siitä tulee sekava. Kirjailijalla on ollut hyvä visio mutta ei ole onnistunut siinä, vaan kirjailija on oksentanut paperille kaiken, mitä hän on halunnut kirjoittaa.

Kirjan teema on kuitenkin todella hieno. Koin kirjan teeman käsittelevän moneen kertaan kirjassa toistuvaa nuorten epävarmuutta omasta itsestä ja tulevaisuudesta. Kirja sopiikin hienosti varhaisteineille, ja itsekin olisin saattanut pitää kirjasta 11-vuotiaana. Pitää myös muistaa Käärmeenlumoojan olevan Salaman ensimmäinen romaani, joten siihen nähden kirja nyt ei ole niin huono. Toisaalta olen lukenut lukemattomia esikoisteoksia, jotka ovat osoittautuneet mestariteoksiksi, mutta nuorten kirjallisuus harvemmin lyö itseään läpi.

Kirja menee kohtuullisena välipalalukemisena ja varhaisteineille suhteellisen hyvänä kirjana.
2/5

tiistai 21. helmikuuta 2017

Syntymäpäivä 2.0

Heeij! Tänään blogini on ollut pystyssä virallisesti kaksi vuotta! Vuhuuu, aplodit sille! Olen jollakin ihme keinolla saanut pidettyä tämänkin vuoden blogini hengissä, mikä on moneen otteeseen osoittautunut erittäin vaikeaksi. Bloggaan pääasiallisesti kirjoista, mutta kun olen niin tavattoman hidas lukija, postausten määräkin on blogissani häiritsevän pieni.

Olenkin pohtinut, miten saisin postauksia lisää. Motivaatiota minulta kyllä löytyisi, mutta materiaalia tuntuu tulevan hiukan hitaaseen tahtiin. Lopulta olen päätynyt siihen lopputulokseen, että miksen bloggaisi myös monista muista asioista, joista olen kiinnostunut. Näitä ovat muun muassa musiikki ja lukemattomat videopelit. Kirjat ja kirjallisuus itsessään kuuluvat niihin asioihin, joita rakastan. Miksen niiden rinnalla esittelisi myös muita asioita, joista pidän? Kertokaa ihmeessä, mitä mieltä olette päätöksestäni.

Tulevaisuuden suunnitelmien lomassa haluan myös kiittää pientä lukijaryhmääni. Olen tosissani kiitollinen siitä, että joku jaksaa lukea lyhyitä ajatuksiani toisten taidonnäytteistä. Arvostan! Kiitos siitä! Toivottavasti jaksatte lukea vielä lisää ajatuksiani toisten taidonnäytteistä!

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Khaled Hosseini - Leijapoika


Hei pitkästä aikaa! Toivottavasti teillä on lähtenyt vuosi 2017 hyvin käyntiin. Minulla on lähtenyt ehkä liiankin hyvin enkä ole malttanut istua paikoilleni ja kirjoittaa edes yhtä postausta. Kirjoja on kyllä tullut luettua. Yksi näistä on Khaled Hosseinin Leijapoika (The Kite Runner).

Leijapoika sijoittuu Afganistanin Kabuliin ja kertoo kahdesta afganistanilaisesta pojasta, Amirista ja Hassanista, ja heidän ystävyydestään. Amir on ylempään luokkaan syntynyt poika ja hänen ystävänsä Hassan on alempaan kastiin syntynyt hazara-palvelija.

Kirjan alussa pojat viettävät melko huoletonta elämää ja kirjailija esittelee taitavasti kauniin nollatilanteen, jossa ei vielä ole tapahtunut mitään järkyttävää. Poikien onnen rikkoo kuitenkin eräs uuden vuoden aatto. Pojat ovat afganistanilaisen tavan mukaan lennättämässä leijoja muiden Kabulin lasten kanssa. Amirille käy niinkin hyvä tuuri, että hän voittaa perinteisen leijanlennätysturnauksen. Perinteen mukaan voittaja saa enemmän arvostusta, jos hän vielä pystyy nappaamaan viimeisenä pudonneen leijan. Hazara-palvelija Hassan on tietenkin Amirille niinkin uskollinen, että päättää hakea leijan tälle. Leijanmetsästysreissulla Hassan joutuu kuitenkin hyväksikäytön uhriksi, ja Amir näkee rikoksen tekemättä asialle mitään.

Tapahtuneen jälkeen Amir ryhtyy kohtelemaan Hassania kuin ilmaa. Hän häpeää pelkuruuttaan ja tekee kaikkensa, jotta ei joutuisi olemaan Hassanin kanssa minkäänlaisessa kanssakäymisessä. Amir meneekin niin pitkälle, että lopulta ajaa Hassanin käytännössä kotoaan.
Tästä kuluu muutamia vuosia. Kabuliin on syttynyt sota ja jo aikuinen Amir pakenee isänsä kanssa Kabulista Amerikkaan. Amerikassa Amir elää länsimaalaisittain suhteellisen hyvää elämää. Vuosien takainen vääryys ei kuitenkaan ole hävinnyt Amirin mielestä, ja kun hänelle tarjotaan tilaisuutta korjata virheensä, hän tarttuu tilaisuuteen. Hän tarttuu tilaisuuteen, vaikka joutuukin palaamaan vaaralliseen Kabuliin.

Leijapoika oli mielestäni hienosti rakennettu kirja. Kirjassa esitellään islamilaista kulttuuria kauniisti ääripäästä ääripäähän. Kirjassa kerrotaan islamin monista kauniista piirteistä, joista ei paljoa esimerkiksi Suomessa puhuta. Tämän rinnalla esitellään myös ääri-islamilaisuutta, josta viimevuosina taas on puhuttu lakkaamatta. Mielestäni yhdistelmä on onnistunut ja saa kirjasta mielenkiintoisen.

Kirjan päähenkilöt oli myös aseteltu samalla tavalla. Amir on pelkurimainen ja itsekäs kuin taas Hassan on Amirin täysi vastakohta. Hassan antaisi vaikka henkensä Amirin puolesta, jos Amir sellaista pyytäisi. Koin Amirin ja Hassanin ikään kuin muodostavan yhdessä yhden täydellisen kokonaisuuden: ilman Hassania Amir ei häpeisi pelkuruuttaan, ja Hassan olisi liian sinisilmäinen ilman Amiria.


Kirja on onnistunut teos. Suosittelen! 4/5

perjantai 30. joulukuuta 2016

Elina Pitkäkangas - Kuura


Olin syksyllä kotikaupunkini kirjaston kirjojen yössä. Siellä joku runoilija mainitsi Kuuran ja kehui sitä, joten päätin itsekin tarttua kirjaan.

Kirjan päähenkilöt Inka ja Aaron asuvat ylisuojellussa Kuurankeron pikkukaupungissa Turun lähellä. Kuurankedossa ihmissusista puhuminen on normaalia, ja näiden hirviöiden metsästäjiä arvotetaan suuresti. Kuuranketo on myös turvautunut ihmissusilta muurilla ja raskaalla portilla, joka teljetään visusti täysikuun aikaan. Ylisuojellussa ympäristössä turhautuminen ei ole epänormaalia. Näin ollen täysin normaali Inkan pikkuveli Tuukka päättää ryhtyä uhkarohkeaksi ja yrittää kiivetä Kuurankedon muurin yli täysikuun aikaan. Eihän siellä muurin toisella puolella ole mitään hirviöitä! Tästä Tuukka ei kuitenkaan saa otettua selvää. Hänen pakenemisyrityksensä nimittäin epäonnistuu hänen pudotessaan muurilta joutuen samalla koomaan. Tuukka kiidätetään sairaalaan, mutta mitään ei tunnu olevan tehtävissä. Tuukan isosisko Inka ei luovu toivosta pelastaa veljensä. Tämä päättää yrittää löytää keinon parantaa veljensä. Etsiessään keinoa parantaa veljensä Inka vetää myös ystävänsä Aaronin mukaan. Ystävyksillä ei ole aavistustakaan millaiseen vaaraan lopulta joutuvatkaan.

Kirjan päähenkilöistä pidin enemmän Aaronista. Aaron kuuluu koulun "ylempään kastiin". Hän on ylimielinen sekä urheilullinen naistenmies, joka kuitenkin tiedostaa huonot puolensa ja haluaisi kovasti muuttua. Ryhmäpaineeltaan hän ei kuitenkaan pysty siihen.
Inka taas oli mielestäni sata kertaa rasittavampi hahmo kuin Aaron. Seikkailunhaluinen Inka kuuluu Aaronin tavoin koulun suositumpien pentujen kerhoon. Inka on myös ylimielinen sekä hieman itsekäs hahmo, joka (oih, kappas vain) ei tunnu parantavan tapojaan.

Kuura on ymmärtääkseni jakanut hieman mielipiteitä. On lukijoita, jotka ovat pitäneet kirjasta kovasti, ja lukijoita, jotka eivät ole pystyneet sanomaan kirjasta minkäänlaista mielipidettä. Itse kuuluun siihen ryhmään, joka ei osaa sanoa kirjasta mielipidettä. Kuura kuulostaa idealtaan ihan hyvältä kirjalta. Itse pidin kirjaa lukiessa paljon taukoja. Se ei ollut, ainakaan alussa, mitään järin mielenkiintoista luettavaa. Kirjan loppuratkaisu oli myös helppo arvata ensimmäisten viidenkymmenen sivun jälkeen. Kirja aloittaa kuitenkin trilogian mielenkiinoisesti. Kirjan lopussa on vaikea ruveta arvailemaan, kuinka trilogia jatkuu. En kuitenkaan usko lukevani Kuuraa eteenpäin millään suurella innolla. Saatan ehkä tarttua trilogian muihin osiin joskus, kun ei löydy mitään muuta lukemista.
Suosittelen kirjasta kiinnostuneille! 3/5