S. E. Hilton - Me kolme ja jengi

Taas jälleen on täytynyt lukea kirja äidinkielen kirjakuulustelua varten. Tällä kertaa piti lukea Me kolme ja jengi (The Outsiders).

Kirjan päähenkilö, 14-vuotias Ponyboy, on kaupunkinsa alemman kastin kasvatti. Veljiensä tavoin, hänkin kuuluu seitsenhenkiseen jengiin, jolla on taipumusta aina pikkurikoksista suuriin katutappeluihin "snobbareiden" kanssa. Eräs rikos osoittautuu kuitenkin niin vakavaksi, että Ponyboy joutuu pakomatkalle ystävänsä kanssa. Tämä johtaa valtavaan sotkuun, josta ei selvitä haavoitta.

Me kolme ja jengi esittelee jengielämää kaunistelematta sekä raa'asti. Jostakin häiriintyneestä syystä pidin kirjasta, juuri noiden piirteiden takia. Puhekielellä kirjoitettu teksti teki kirjasta vielä asteen mielyttävämmän lukukokemuksen. Käännöksessä olisi ollut kuitenkin parantamisen varaa. Juoni itsessään oli mielestäni kekseliäs ja sujuva. Olin kuitenkin luokaltani varmaankin ainut, joka piti kirjasta. Tai ainakin kuulun väheimmistöön. Kertoo siis kirjasta paljon.

Hahmoista. Hilton on mielestäni kuvaillut hahmot todella inhimillisiksi. Vaikka hahmot ovatkin kapinallisia ja sisältä kovia, heilläkin on tietty piste, jolloin on murruttava. Minua kuitenkin hämmensi kovasti päähenkilön käytös. Vaikka juuri Ponyboyn valintojen takia tapahtumasarja alkaa vierimään lumipallon tavoin kohti kaaosta, hän ei syytä siitä itseään. Ja jos syyttääkin, se täytyy lukea rivien välistä. Kirjan sankari ei siis todellakaan ole tällä kertaa kirjan päähenkilö. Toisaalta huonossa asemassa eläminen on jo itsessäänkin sankariteko.

Tiivistettynä kirjaa voisi luonnehtia jopa täydelliseksi, tai täydelliseksi flopiksi, joka kuvailee elämää totuudenmukaisesti. Suosittelen!
5/5

Liebster award - tunnustus

Kuva Maria Kinnusen Mustetta paperilla blogista.

Kiitos Marialle haasteesta ja tunnustuksesta!

Haaste on pyörinyt ympäriinsä niin ahkerasti, etten haasta ketään. 

1. Mikä on ensimmäinen lukemasi kirja?

En ole varma. 7-10 - vuotiaana pidin kovasti Timo Parvelan Ella - kirjoista, joten varmaankin Ella ja seitsemän törppöä.

2. Keneen fiktiiviseen hahmoon olet ollut rakastunut?

Lasketaanko manga? Kuroshitsuji - piru hovimestariksi on aivan ihana manga, joka on höystettynä maailman ihanimmalla hovimestarilla, Sebastian Michaelisilla. Toinen ihanuus on Fullmetal Alchemistin Edward Erlic. Olen lapsellisesti lääpälläni molempiin.

3. Mikä on sinulle tärkein seuraavista: juoni, hahmot vai kirjan kieli?

Vaikea kysymys. Voisin sanoa kirjan kieli, sillä voin lukea minkä tahansa kirjan, jossa juoni on hidastempoinen ja hahmot ovat tavattoman tylsät, jos vain kirja on on kirjoitettu hienosti ja kiinnostavasti. Moni hyvä klassikko on jäänyt minulta lukematta, koska teksti on ollut mielestäni pitkäveteistä. Kuten Dracula, Frankenstein, Taru sormusten herrasta...

4. Oletko lukenut jonkin kirjan useammin kuin kolme kertaa? Minkä?

Valitettavasti en. Harry Potter ja Feeniksin kilta on kyllä luettu kolme kertaa.

5. Miksi päätit aloittaa (kirja)bloggaamisen?

Halusin nostaa harrastukseni rimaa ja parantaa kirjoitustaitoa sekä arvostelutaitoa. 

6. Oletko tavannut jonkun kirjailijan? Kenet?

Harmikseni en ole. Haluaisin kuitenkin tavata kuuluisia kirjailijoita kuten Stephen King ja George R. R. Martin.

7. Haluaisitko julkaista jonkin kaunokirjallisen tekstisi?

Miten julkaiseminen määritellään, blogissa, sanomalehdessä vai jollakin muulla tavalla? Voisin julkaistakin jonkun onnistuneen äidinkielenaineen. Muuten jätän kirjoittamisen siitä oikeasti kiinnostuneille. 

8. Luetko mieluummin uutuuskirjoja vai klassikkoja?

Häpeäkseni täytyy myöntää, että luen paljon enemmän uutuuksia kuin klassikkoja. Vanhoissa kirjoissa on jotakin mystistä, joka saa minut keskeyttämään kirjan.

9. Mikä kirja on ehdottomasti yliarvostettu...

En tiedä, ehkä joku Arvoitus nimeltä Margo tai Twilight.

10. ...ja mikä aliarvostettu?

Tähänkään en oikein osaa vastata, yleensä luen arvostelumenestyksiä, jotka ovat oikeasti olleet hyviä. Kirjaa 112 - vihaan itseäni  ei kuitenkaan hehkutettu juuri missään, mikä on harmi, sillä kirja on mielestäni tosi hyvä.

11. Kuinka perustelisit lukemisen tärkeyden lapselle tai nuorelle?

Mielestäni lukeminen on tärkeää kaikille. Lapsi on kuitenkin kasvuvaiheessa, jolloin on tärkeää tutustua lukemalla erilaisiin näkökulmiin esim. erilaisiin uskontoihin ja kulttuureihin. Lukemalla on jatkuvasti mukana tapahtumissa ja kokemuksen saa elää itse.

James Dashner - Labyrintti

Moro! Taas on mennyt aikaa viime postauksesta. Nyt on kuitenkin luettu taas yksi "New York Timesin bestseller".

Vuonna 2014 filmatisoitu Labyrintti (The Maze Runner) alkaa hissistä, kun kirjan päähenkilö, Thomas, herää muistinsa menettäneenä. Ainut asia, minkä hän muistaa, on hänen nimensä. Hissi nousee aina Aukiolle asti, mikä on täynnä poikia. Poikia on tullut Aukiolle jokainen kuukausi yksi kahden vuoden ajan. He ovat yrittäneet koko tuon ajan selvittää Aukiota ympäröivän valtavan ja salaperäisen Labyrintin.
Thomas tuntee vetoa Labyrinttiin ja pääseekin tutkimaan sitä joutuen moneen kertaan vaaran.
Kaikki on kuitenkin uhrattava ulospääsyn takia.

Kirjan päähenkilö, Thomas, on tyypillinen sankari, joka tulee ja pelastaa hätää kärsivät. Hän on hahmona, mmmm, normaali? Sillä tavalla häntä voisi kuvailla. Häneen ei sinänsä voi samaistua, mutten toisaalta vihannutkaan häntä.
Newtistä taas pidin tavattomasti. Mielestäni hän on ihana isovelihahmo Thomasille. Toinen hahmo, josta pidin, on Chuck. Lähes rasittavasta hahmosta kuoriutuu epäitsekäs sankari. Kyllähän sellaista on rakastettava.

Labyrintti oli mielyttävä lukukokemus. Kun kirja vain pääsee kunnolla käyntiin, lukemista on lähes mahdotonta lopettaa. Kirjan ensimmäiset sata sivua ovatkin tavattoman pitkäveteistä miljöönkuvailua. Se on kuitenkin kirjan kannalta lähes välttämätöntä, sillä alun luettua pysyy kirjassa kärryillä ja juonesta saa kunnolla otteen.
Suosittelen!
4/5

Theo Lawrence - Pimeä sydän

Pari kuukautta sitten sanoin, että jos löydän Salatun voiman kaupungin jatko-osan aion ehdottomasti lukea sen. No, nyt Pimeä sydän (Toxic Heart) on luettu ja odottaa arviointia.

Pimeä sydän on suoraa jatkoa Salatun voiman kaupungin lopulle. Manhattanilla riehuu kapina, joka uhkaa syöstä kaupungin tuhoon. Ylhäistön hylännyt Aria Rose yrittää kaikin keinoin estää tämän ja ryhtyy etsimään kadonnutta kuolleen mystikon sydäntä, joka tuntuu olevan ainut keino pysäyttää Manhattanin tuhoutuminen.

Okei, ihan ensiksi täytyy sanoa, että olen täysin rakastunut Mystic City -sarjaan. Lawrencen luoma tunnelma ja juoni (vaikka ennalta-arvattava onkin) ovat tavattoman mukaansa tempaavia. Siis lukemista ei mitenkään voi jättää kesken. Pidin myös kauheasti tavasta, jolla Lawrence on kuvaillut hahmoja ja kuinka läheisiä heistä pikku hiljaa tulee; vaikka he ensin vihaisivatkin toisiaan. Myös kielenkäyttö ja miljöön kuvailu ovat osittain tavattoman nerokkaita. Tosin osittain se menee myös liiallisuuksiin. Jos Keskusaukiolla ei enää pidetä markkinoita, niin sitten niitä ei pidetä. Ei sitä viidennettä kertaa samassa luvussa tarvitse sanoa! Juuri tuollainen kuvailu on tavattoman rasittavaa, mutta onneksi sitä ei ole koko kirjan täydeltä.

Vielä avautuminen kirjan lopusta. Noh, se oli taas edeltäjänsä tavoin ennalta-arvattava. Miksi, oi miksi kaikkien mullistavien juonen käänteiden täytyy olla käytettyjä sekä niin tavattoman surullisia. Oikeasti, hyvä kun en ruvennut itkemään lukiessani klisestä loppua.

Kaiken kaikkeaan kirja on tomivaa teinihömppää kaiken ikäisille draaman ja scifin ystäville.
Suosittelen!
4/5