Translate

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Theo Lawrence - Salatun voiman kaupunki


Hyvää kesää kaikille ja sori huonosta kuvasta; en ole mikään ammattilainen valokuvaamisessa.
Salatun voiman kaupunki ( Mystic City) näytti kiinnostavalta, joten nappasin sen käteeni kirjaston hyllyltä.

Salatun voiman kaupunki aloittaa kolmiosaisen sci-fi-sarjan ( joka tosin ilmestyi Suomessa jo vuonna 2013) Outolinnun ystäville.
Kirjan päähenkilö on ylhäistöön syntynyt 16-vuotias Aria Rose. Hän on rakastunut Romeon ja Julian tavoin isänsä poliittisen kilpailijan poikaan. Vai onko hän kuitenkaan niin rakastunut, kuin hänelle väitetään? Hän ei nimittäin edes muista tavanneensa ketään Thomas-nimistä poikaa. Hän on menettänyt muistinsa otettuaan yliannostuksen huumausaineita, tai näin hänelle väitetään.

Ariasta koko tarinassa on aukkoja ja tämä ryhtyy ottamaan asiosta selvää. Samalla hän saa selville alempaan luokkaan kuuluvien mystikoiden ( joista tulee väistämättä mieleen Marvelin mutantit) julmasta kohtelusta. Aria tapaa myös arvoituksellisen mystikkopojan Hunterin, joka tuntuu hämärästi tutulta.

Äskeisestä selostuksestani saa varmasti koko juonen selville. Se tässä kirjassa antaakin miinuspisteitä: se on ennalta arvattava. Muuten se oli mielestäni "mukavaa ajanvietettä", joka sopii Outolinnun ja Nälkäpelin faneille.
Ariasta sen verran, että on mukavaa vaihtelua lukea hahmosta, jolla on jo syntyessään kaikki, eikä orvosta pojasta, joka huomaa olevansa "hieman erilainen poika". Aria kuitenkin ikään kuin kasvaa kirjan aikana ja tajuaa olevansa paremmassa asemassa kuin monet muut ja ryhtyy arvatenkin puolustamaan heikoimpia pyhimyksen tavoin.

Tiivistettynä Salatun voiman kaupunki on romanttisen scifin-ystäville täydellinen valinta. Jos vain sarjan toinen osa löytää tiensä luokseni, luen sen ihmeessä. Ennalta arvattavuutensa takia kirja ei ole täydellinen mestariteosta, mutta hyvä kirja se joka tapauksessa on.
Suosittelen scifin-ystäville!
4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina; tuli sitten risuja tai ruusuja!