Elina Pitkäkangas - Kuura

Olin syksyllä kotikaupunkini kirjaston kirjojen yössä. Siellä joku runoilija mainitsi Kuuran ja kehui sitä, joten päätin itsekin tarttua kirjaan.

Kirjan päähenkilöt Inka ja Aaron asuvat ylisuojellussa Kuurankeron pikkukaupungissa Turun lähellä. Kuurankedossa ihmissusista puhuminen on normaalia, ja näiden hirviöiden metsästäjiä arvotetaan suuresti. Kuuranketo on myös turvautunut ihmissusilta muurilla ja raskaalla portilla, joka teljetään visusti täysikuun aikaan. Ylisuojellussa ympäristössä turhautuminen ei ole epänormaalia. Näin ollen täysin normaali Inkan pikkuveli Tuukka päättää ryhtyä uhkarohkeaksi ja yrittää kiivetä Kuurankedon muurin yli täysikuun aikaan. Eihän siellä muurin toisella puolella ole mitään hirviöitä! Tästä Tuukka ei kuitenkaan saa otettua selvää. Hänen pakenemisyrityksensä nimittäin epäonnistuu hänen pudotessaan muurilta joutuen samalla koomaan. Tuukka kiidätetään sairaalaan, mutta mitään ei tunnu olevan tehtävissä. Tuukan isosisko Inka ei luovu toivosta pelastaa veljensä. Tämä päättää yrittää löytää keinon parantaa veljensä. Etsiessään keinoa parantaa veljensä Inka vetää myös ystävänsä Aaronin mukaan. Ystävyksillä ei ole aavistustakaan millaiseen vaaraan lopulta joutuvatkaan.

Kirjan päähenkilöistä pidin enemmän Aaronista. Aaron kuuluu koulun "ylempään kastiin". Hän on ylimielinen sekä urheilullinen naistenmies, joka kuitenkin tiedostaa huonot puolensa ja haluaisi kovasti muuttua. Ryhmäpaineeltaan hän ei kuitenkaan pysty siihen.

Inka taas oli mielestäni sata kertaa rasittavampi hahmo kuin Aaron. Seikkailunhaluinen Inka kuuluu Aaronin tavoin koulun suositumpien pentujen kerhoon. Inka on myös ylimielinen sekä hieman itsekäs hahmo, joka (oih, kappas vain) ei tunnu parantavan tapojaan.

Kuura on ymmärtääkseni jakanut hieman mielipiteitä. On lukijoita, jotka ovat pitäneet kirjasta kovasti, ja lukijoita, jotka eivät ole pystyneet sanomaan kirjasta minkäänlaista mielipidettä. Itse kuuluun siihen ryhmään, joka ei osaa sanoa kirjasta mielipidettä. Kuura kuulostaa idealtaan ihan hyvältä kirjalta. Itse pidin kirjaa lukiessa paljon taukoja. Se ei ollut, ainakaan alussa, mitään järin mielenkiintoista luettavaa. Kirjan loppuratkaisu oli myös helppo arvata ensimmäisten viidenkymmenen sivun jälkeen. Kirja aloittaa kuitenkin trilogian mielenkiinoisesti. Kirjan lopussa on vaikea ruveta arvailemaan, kuinka trilogia jatkuu. En kuitenkaan usko lukevani Kuuraa eteenpäin millään suurella innolla. Saatan ehkä tarttua trilogian muihin osiin joskus, kun ei löydy mitään muuta lukemista.

Suosittelen kirjasta kiinnostuneille! 3/5

Jack Thorne - Harry Potter ja kirottu lapsi

Harry Potter on sellainen sarja, josta on jäänyt vain hyviä muistoja. Joskus äärimmäisen nuorena päätin katsoa Pottereiden elokuvaversiot, eivätkä ne tuottaneet vau-elämystä ennen kuin päätin lukea Potterit kirjoina. Aluksi sarjan lukeminen tuntui vitsiltä, koska oletin kirjojenkin laadun olevan samanlainen kuin elokuvien. Onneksi sain todeta Harry Potterin olevan jotain mestariteoksen kaltaista. Ja nyt olen ollut onnesta soikeana uuden Potter-aallon rantautuessa myös tänne Suomeen!

Harry Potter ja kirottu lapsi jatkaa velhomaailman tarinaa yhdeksäntoista vuoden jälkeen seitsemännen kirjan tapahtumista. Velhomaailman sankarista Harry Potterista on tullut keski-ikää lähestyvä kolmen lapsen isä. Pottereiden perheen nuorin poika, Albus, aloittaa kirjan alussa ensimmäisen vuoden Tylypahkassa. Albus saa jo junassa ystäväkseen Draco Malfoyn pojan, Scorpiuksen. Ensimmäinen vuosi ei vaikuttaisi hullummalta. Albus ei kuitenkaan ole kuten veljensä James tai isänsä. Tylypahka ei olekaan sellainen paikka kuten Albukselle on kerrottu. Eikä kotonakaan mene hyvin.
Harry toivoisi poikansa käyttäytyvän haluamallaan tavalla. Ja tästähän luonnollisesti tulee ongelmia lasten ja vanhempien välillä, eikä maailmanpelastajakaan tee poikkeusta tässä.
Tämän kaiken lisäksi velhomaailmaa kiusaa laittomat ajankääntäjät. Näistä saa myös kuulla Harryn entinen liittolainen, joka haluaa pelastaa menneisyydessä kuolleen Voldemortin uhrin. Tämä pyytää myös Harrylta apua, mutta sankarimme kieltäytyy. Tästä Albus saa idean yrittää tehdä jotain merkittävää ja päättää palata ajassa takaisin pelastaakseen Voldemortin uhrin Scorpiuksen kanssa.
Albuksen ja Scorpiuksen pelastusretki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan.
Eikä tilannetta paranna myöskään se, että Harryn arpea alkaa taas särkeä yhdeksäntoista vuoden jälkeen.

"'The rumour is that he's Voldemort's son, Albus.'

-A horrible, uncomfortable silence.-

'It's probably rubbish. I mean ... look, you've got a nose.'"

s. 16

Luin Kirotun lapsen varmaankin vuorokaudessa. Näytelmä oli mielestäni ihan kiva, mutta ei kuitenkaan yltänyt samalle tasolle kuin Rowlingin Potterit. Rowlingin kirjoittamien kirjojen tasolle on kuitenkin todella hankala yltää, joten olisi kohtuutonta vaatia Thornelta samanlaista tasoa. Tai minun ymmärtääkseni Kirotun lapsen on kirjoittanut yksin Thorne mutta Rowlingin ja kumppaneiden avustuksella.

Kirja ei tuonut samanlaista elämystä kuin edeltäjänsä. Kirja syventyy enemmän perheongelmiin eikä korosta jo ennestään tuttua taikamaailmaa. Ehkä kirjojen täytyy olla syvällisempiä vanhojen lukijoiden aikuistuessa.
Oli kuitenkin kiva lukea toisenlaista versiota Harrysta. En ole niinkään pitänyt hahmosta aikaisemmissa kirjoissa. Hahmo on jollakin tavalla niin täydellinen mutta samalla rikkinäinen, joten en ole jostakin syystä pystynyt  samastumaan hahmoon. En tiedä ymmärrättekö mitä taroitan.
Kahdeksannessa Potterissa Harrysta tuodaan esille toisenlainen puoli. En oikein päässyt tämänkään sisälle, mutta omasta elämästä voi löytää myös samanlaisia persoonia. En tiedä, onko kirjailijalla ollut joku syvällinen aate kirjoittaessaan kirjaa, mutta itse koin hahmon edustavan sitä, että kenestä vain voi tulla yhteiskunnan asettamien vaatimusten uhri ja näin jäätävä tiukkapipo.
Albus taas on nuori kapinallinen, joka ei millään haluaisi jäädä muiden varjoon. Tälläistäkin löytyy paljon meidän jästimaailmasta.

Vaikka kirja on mielestäni paljonkin erilaisempi kuin edeltäjänsä, on tämänkin kirjan maailma henkeäsalpaava ja mukaansatempaava. Suosittelen!